tiistai, 12. toukokuu 2009

Ensimmäinen neuvolakäynti

oli eilen. Kolmas kerta, mutta silti kuin olisi ollut ensimmäistä kertaa asialla. Samalla innolla kuuntelin tutut jutut ja olin intoa täynnä kaikista mittauksista ym.

Sydänääniä yritettiin kuunnella, mutta eihän niitä näillä viikoilla vielä löydy.... Neuvolalääkäri ajan sain 22.5. ja siellä on kuulemma ultralaite, joten voin päästä kurkkaamaan masuasukkia jo ennen alkuraskauden ultraa. Alkuraskauden ultraan (selvitetään mm. niskaturvotusta ja sikiön rakenteita) pääsen kesäkuun alkupuolella rv 11-12.

Iloisilla mielillä, mutta hieman huonovointisena mennään rv:lla 8+0 Hymy

 Oireet: väsyttää (joka päivä on nukuttava 1 h päikkärit ja silti illalla sänkyyn klo 22 viimeistään), paleltaa, etovaa oloa (enimmäkseen illalla, mutta nyt jo hieman päivälläkin), hajuaisti + makuaisti voimistunut, repäisykivut, pullottava masu...

Nyt jo huomaamattani välttelen osumia vatsanseudulle Silmänisku

perjantai, 8. toukokuu 2009

Tässä mennään

8. raskausviikko

Alkion pituus: 9-14 mm

 

ALKIO

8. raskausviikko

Kahdeksannen viikon alussa alkio on viiden viikon ikäinen. Pienen pavun kokoisen alkion suu ja sieraimet ovat jo alkaneet muodostua. Pää ja sydän ovat suuria muuhun vartaloon verrattuna.

Aivot koostuvat ohuesta solukerroksesta, joka näkyy ultraäänessä isona mustana aukkona. Erotamme toisistaan isot aivot, joka toistaiseksi on aivojen vähiten kehittynyt osa, keskiaivot ja aivojen takaosan, joka on alkuna muun muassa pikkuaivoille

Alkion sydän lyö 130–160 kertaa minuutissa. Sydämen seinämät ja läpät muodostuvat. Käsivarsien ja jalkojen aiheet kasvavat ja alkavat näyttää pieniltä meloilta. Alkio on sikiöpussin sisällä. Sillä on jo ohut ihokerros eikä se enää ole litteä.

NAINEN: Elämä muuttuu

Äiti on lapsensa ensimmäinen elinympäristö ja syntymättömän lapsen linkki ulkomaailmaan. Mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa myös lapseen. Äidin tunnetilat välittyvät sikiöön istukan kautta.

Odottavien vanhempien elämä on jo ehkä alkanut muuttua monella tapaa. Tuleva äiti ei jaksa enää istua tv:n ääressä puolille öin eikä viipyä juhlissa pikkutunneille. Tuleva isä saattaa alkaa tuntea olonsa hieman ulkopuoliseksi, kun nainen käpertyy sisäänpäin uuden kokemuksen edessä. Avoin vuorovaikutus ja tunteiden jakaminen parisuhteessa on nyt tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin

Lähde: Vau.fi

keskiviikko, 6. toukokuu 2009

Kolmas kerta....

....raskaana! Tämäkin, kuten kaksi edellistäkin, onnistui uskomattoman helposti - onneksi! Vauvakuume heräsi vuoden alussa ja nyt jo saman vuoden aikana meillä pitäisi olla pieni käärö.

Edellisen raskauden alkamisesta on nyt kulunut neljä vuotta ja silti tuntuu, että olisin ensimmäistä kertaa asialla. Nyt haluan pitää tuntemuksistani blogia, jotta on sitten jotakin ylhäällä seuraavaa raskautta (AI SIIS MITÄ????) varten!

Pääsiäisenä testailin innokkaana, josko olisi tärpännyt.... ja haamuviivahan testiin piirtyi. Pakko oli toistaa testi muutaman päivän päästä, tulos oli jo selvästi vahvempi. Nyt viikkoja kasassa 7+1 ja tunne raskaanaolemisesta on jo ilmeinen: etovaaoloa, väsymystä, vilunväreitä ja ikävää kipuilua masussa. Niin ja sitten, uskokaa tai älkää, mutta housut kiristää!! Pelottaa kovasti päästäänkö loppuun asti. Nyt kolmannella kerralla keskenmenon riski huolettaa paljon edellisiä kertoja enemmän...toistaiseksi siihen viittaavia merkkejä ei ole ollut.

Ruokahalua ei ole, joten paino on tippunut kolme kiloa.... jatkuisi vaan näin, sillä lähdössäkin on jo liikaa. Lopussa paino on varmaan 20 kg enemmän jos edellisiin raskauksiin vertaa. Ensimmäinen  neuvola olisi ensi maanantaina ja sitten odotellaankin ultraan pääsyä, niin saadaan tälle asialle vahvistus Nauru

 

  • Sivupohjan tekijä:

    1233847496_omanappi.JPG

  • createpassword?code=a93a9901f5475eb27a9e

  • Toimintasuunnitelma

    Olet 7 viikkoa ja 3 päivää raskaana.



    Hedelmöitys tapahtui noin:


     31.3.2009




    Sydän alkaa lyödä:



    25.4.2009




    Alkio alkaa liikkua:



    19.5.2009




    Alkiosta tulee sikiö:



    26.5.2009




    Kaikki sisäelimet muodostuneet:



    26.5.2009




    Keskenmenon riski pienenee:



    9.6.2009




    Ultraääni:



    9.6.2009




    Pahoinvointi vähenee:



    16.6.2009




    Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):





    23.6.2009




    Sikiö nielee ja pissaa:


     7.7.2009



    Sikiön liikkeet tuntuvat:




    21.7.2009




    Sikiölle kehittyy unirytmi:




    4.8.2009




    Sikiö alkaa kuulla:




    25.8.2009




    90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:




    22.9.2009




    Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:



    27.10.2009




    Äitiysloma alkaa:



    19.11.2009




    Laskettu aika:



    22.12.2009





    Lähde: Vau.fi



  • Henkilötiedot

    Tässä blogissa kirjoittaa 31 -vuotias kahden alle kouluikäisen lapsen äiti. Blogin tarkoitus on seurata kolmannen raskauden etenemistä ja matkan varrella herääviä tuntoja ja ajatuksia. Päämääränä 22.12., jolloin joulutonttumme olisi määrä astua tälle puolelle maailmaa.

  • Tagipilvi